Kun yksi ovi sulkeutuu...

Viimeisen viikon loppuun mahtui tunteita laidasta laitaan. Muutama kyynelkin vierähti poskelle viimeisenä työpäivänä, sen verran upeiden ihmisten kansssa siellä on ollut tekemisissä tämän 2,5 vuotta.

Joulumieli ei tosiaan ole tänä vuonna oikein tavoittanut, kun on ollut sen verran muuta ajateltavaa. Muuttotavaroista on ollut enempi ja vähempi harmia ja selvittelyä Suomenkin suuntaan, vaikka tämän kuvitteli olevan Norjaan muuttoa helpompaa. Katsotaan löytävätkö Kokkolaan ensimmäisellä viikolla... Mutta ei ole kovin jouluinen maisemakaan. Oddassa sentään huipuilla näkyi lunta, Suomessa ei lainkaan. Ehkäpä joulumieli valtaa kun ehtii hieman rauhoittua kotona. Vuoden ekat piparit on nyt kuitenkin leivottu ja maisteltu. 

Blogin elinaikaan ehti kirjautua reilu 15 000 katselua... kiitos matkan seuraamisesta kaikille tutuille ja tuntemattomille, ja kiitokset ajatusten jakamisesta kanssa-norjansuomalaiset. Mahdollisesti palaillaan jonkun muun tarinan muodossa vuodenvaihteen jälkeen! 

Oikein hauskaa joulua ja onnea tulevalle vuodelle! 

Elämä 21 paketissa

 Aika pieneen mahtuu elämän sisältö. 21 pakkausta. Siinäpä muuttokuorma joka lähti täältä Oddasta kohti uusia haasteita Suomeen. Samalla varmaan viimeiset kuvat asunnosta. Eipä ihan hirveästi tullut sen kuvaamiseen panostettua, koska maisemat ovat kuitenkin niitä, mitkä täällä ovat kuvaamisen arvoisia.

Noiden muuttolaatikoiden lisäksi taitaa kuitenkin mukaan päätyä iso liuta muistoja. Ja kourallinen hyviä kontakteja.

Joulutunnelmaa

Kiirettä on pitänyt sen verran muuttoon liittyvien asioiden parissa, että ei ole kyllä yhtään ehtinyt miettiä, että joulu on jo viikon päästä!

Sunnuntaina ja maanantaina sentään ehdin joulukonsertteihin. Viime- vai toissavuotiseen tapaan ensimmänen oli Oddan kirkossa Musiklag-orkesterin ja Tyssedalkuoron yhteiskonserttina. Ja jälkimmäinen, joka sisälsi ison liudan laulajia ja kaksi kuoroa, Odda Kinossa, jossa elokuvien lisäksi tapahtuu suunnilleen kaikki mikä vaatii yhtäänkään isompaa katsomoa. Joten ehkä tästä hiljalleen ehtii rauhoittumaan jouluunkin. Tosin olen yrittänyt bookata itselleni nyt aikalailla ohjelmaa tälle viimeiselle viikolle, jotta ei tarvitsisi istua tyhjän panttina puolityhjässä asunnossa.

Luminen Kalvanes

Vielä yksi kuva ehtii kymmenen joukkoon. Joskin kymmenen taisi kutistua kolmeksi, mikäli tulevan työn puitteissa ei työmatkoja osu näiden 10 kuukauden joukkoon. 

Maisema on tosiaan kolmenkin kuukauden aikana vaihtunut melkolailla. Syksyisen vihreiden (lue: harmaiden) sävyjen kautta ruskaan ja nyt lumiseen Oddaan. Ehkä hyvä, että kuvaa ei tullut otettua "silloin kun piti" eli kuun vaihteessa. Vaan vasta nyt sunnuntaina kun kaupunki oli saanut lumipeitteen.

Hassua miten tätä paikkaa, ja etenkin ihmisiä kohtaan on ehtinytkin syntyä aikamoinen tunneside. Olen tainnut olla jo kyynelet silmissä pariin otteeseen - työkavereiden kanssa. Ensin kertoessani muuttavani täältä, ja nyt toistamiseen julebordia viettäessä. Oddaa voi kuvailla vaan yhdellä sanalla "spesiell", jolla on toki monta merkitystä.

Smalahove

Tämän hetken postaukset tuntuvat liittyvän vain illallisiin. Perjantaina vietettiin Julebordia työporukan kanssa Smelt Cafessa jälleen tapaspöydän kera. Todelliset pippalot kehkeytyikin, kun alkaa itsellä päivät käymään vähiin.

Lauantaina Steinar tarjoili paikallista perinneruokaa Smalahove:a. Nimensä mukaan kyseessä on lampaan pää, Länsi-Norjan "perinneherkku" jota syödään etenkin marraskuussa. Voss taitaa olla Smalahoven pääkaupunki, josta löytyy mm. oma tehdas tämän valmistamiseen. Ennen varsinasta aterian valmistusta, eli keittämistä on pää käsitelty ja savustettu. 

Koska kyseisestä ruoasta on puhuttu siitä asti kun tänne muutin, olihan sitä kokeiltava. Asennoituminen, että kyseessähän on vaan lihaa jota muutenkin syö, auttoi aika hyvin. Yleensähän esteettiset asiat vaikuttaa helposti siihen miten ihminen suhtautuu ruokaan ja makuihin. Toisaalta mulle ja Agnesille tuli vaan puolikas satsi syötäväksi kun syöjiä oli useampi kuin päitä. Ja kyllä tosiasiassa se maistuikin vaan savustetulle lampaanlihalle. Eri osat oli toki koostumukseltaan toisistaan eroavia.

Tällä viikolla täällä on ollut aikamoiset myrskykelit, jotka ovat tainneet saavuttaa Suomenkin. Viime yönä heräilin useaan otteeseen aura-autojen hurisetellessa kodin ohi. Maisema vaihtui valkoiseksi ihan hujauksessa. Mutta saa mikä pätee täällä Länsi-Norjassa sateen määrään, näkyy myös lumessa. Viimevuonnahan ensilunta satoi samantien Oddan keskustaan melkein puoli metriä.

Sunnuntai-illallinen

Viime sunnuntaina istuttiin iltaa vaiheeksi mun luona. Siitä onkin aikaa, kun ollaan täällä oltu.  Nyt kuun vaihduttua oli kuitenkin oiva tilaisuus startata vaihtoehtoinen glögikausi.

Olin jo syksyllä mittaan miettinyt, että olisi kiva tehdä jotain lammasta, koska sitä täällä on syksyisin todella paljon tarjolla. Toisaalta lampaan hauduttamiseen menee sen verran aikaa, että mieluummin hoitaa asian kerralla useammallekin ihmiselle. Resepti mukaili tällä kertaa enemmän tai vähemmän netistä löytyneitä lammastaginen ohjeita.

Pataan upposi kutakuinkin pari kiloa fårikål-lampaanlihaa (tästä pois luut, erinäiset rasvat ja kalvot). Ruskistettua pinnat öljyssä ja kanelin, kurkuman, inkiväärin ja korianterin kera peittyivät lihat punaviiniin ja edelliskerran lammaslihaliemeen. Seuraksi vielä muutama kanelitanko, valkosipulinkynsi ja uuniin.

Pataa on hyvä sekoitella välillä, jotta lihat eivät pinnalta kuivu. Se, mikä tuli jälkikäteen mieleen oli, että vuoan (koska taginea en omista) olisi voinut vaikka peittää foliolla. Vajaan parin tunnin paiston jälkeen kannattaa katsella miten lampaat voivat, ja noin puoli tuntia ennen tarjoilua lisätä sekaan muutama ruokalusikallinen hunajaa, pussillinen kuivattuja luumuja ja kourallinen manteleita. Koristukseksi voi vaikkapa silputa persiljaa ja ripotella seesamin siemeniä.

Valitettavasti kuvaaja unohti ruoan valmistuttua kameran olemassaolon, joten mielikuvia vain ruskeasta lammaspadasta persiljakoristeineen.. Muu menu näkyykin yllä. Lukuunottamatta Matteksen tuomaa kakkosjälkkäriä, paikallista mannapuurojälkiruokaa Vetlagraut/-grøtiä.

Satasia jälleen

Koko viikon on myrskynnyt, mutta varsinaista talvea ei kyllä voi sanoa tulleen. Syyskeleissä elellään, vaikka joulukuu alkoi. Tänä vuonna tosin ilman joulukalenteria, sillä ainoat mitä kaupoista löytyi oli suklaakalentereita...

Tänäkin viikonloppuna on vietetty Oddan 100-vuotisjuhlavuotta, tällä kertaa elokuvan merkeissä. Kävelty punaista mattoa pitkin niin elokuvateatteriin kuin lauantaina kampaamoonkin. Kätelty pormestaria. Joten kaikenmoista tässä vielä ehtii.

Toinen myrskyilevä seikka elämässä koskeekin jo joidenkin korviin kantautunutta asiaa, eli muuttoa. Päivät Oddassa käyvät vähiin, samoin blogin elämä aloittaa viimeisen kuukautensa. Katsellaan tarvitseeko Suomeen paluun jälkeen jonkinlaista kanavaa kommunikoitiin ja itsensä ilmaisuun. Tällä hetkellä blogikirjoittelun aktiivisuus on ollut sen verran hiipunutta, että voi olla ettei uutta synny. Mutta mistäs sitä tietää uusien kuvioiden myötä...