Kun yksi ovi sulkeutuu...

Viimeisen viikon loppuun mahtui tunteita laidasta laitaan. Muutama kyynelkin vierähti poskelle viimeisenä työpäivänä, sen verran upeiden ihmisten kansssa siellä on ollut tekemisissä tämän 2,5 vuotta.

Joulumieli ei tosiaan ole tänä vuonna oikein tavoittanut, kun on ollut sen verran muuta ajateltavaa. Muuttotavaroista on ollut enempi ja vähempi harmia ja selvittelyä Suomenkin suuntaan, vaikka tämän kuvitteli olevan Norjaan muuttoa helpompaa. Katsotaan löytävätkö Kokkolaan ensimmäisellä viikolla... Mutta ei ole kovin jouluinen maisemakaan. Oddassa sentään huipuilla näkyi lunta, Suomessa ei lainkaan. Ehkäpä joulumieli valtaa kun ehtii hieman rauhoittua kotona. Vuoden ekat piparit on nyt kuitenkin leivottu ja maisteltu. 

Blogin elinaikaan ehti kirjautua reilu 15 000 katselua... kiitos matkan seuraamisesta kaikille tutuille ja tuntemattomille, ja kiitokset ajatusten jakamisesta kanssa-norjansuomalaiset. Mahdollisesti palaillaan jonkun muun tarinan muodossa vuodenvaihteen jälkeen! 

Oikein hauskaa joulua ja onnea tulevalle vuodelle! 

Luminen Kalvanes

Vielä yksi kuva ehtii kymmenen joukkoon. Joskin kymmenen taisi kutistua kolmeksi, mikäli tulevan työn puitteissa ei työmatkoja osu näiden 10 kuukauden joukkoon. 

Maisema on tosiaan kolmenkin kuukauden aikana vaihtunut melkolailla. Syksyisen vihreiden (lue: harmaiden) sävyjen kautta ruskaan ja nyt lumiseen Oddaan. Ehkä hyvä, että kuvaa ei tullut otettua "silloin kun piti" eli kuun vaihteessa. Vaan vasta nyt sunnuntaina kun kaupunki oli saanut lumipeitteen.

Hassua miten tätä paikkaa, ja etenkin ihmisiä kohtaan on ehtinytkin syntyä aikamoinen tunneside. Olen tainnut olla jo kyynelet silmissä pariin otteeseen - työkavereiden kanssa. Ensin kertoessani muuttavani täältä, ja nyt toistamiseen julebordia viettäessä. Oddaa voi kuvailla vaan yhdellä sanalla "spesiell", jolla on toki monta merkitystä.

Satasia jälleen

Koko viikon on myrskynnyt, mutta varsinaista talvea ei kyllä voi sanoa tulleen. Syyskeleissä elellään, vaikka joulukuu alkoi. Tänä vuonna tosin ilman joulukalenteria, sillä ainoat mitä kaupoista löytyi oli suklaakalentereita...

Tänäkin viikonloppuna on vietetty Oddan 100-vuotisjuhlavuotta, tällä kertaa elokuvan merkeissä. Kävelty punaista mattoa pitkin niin elokuvateatteriin kuin lauantaina kampaamoonkin. Kätelty pormestaria. Joten kaikenmoista tässä vielä ehtii.

Toinen myrskyilevä seikka elämässä koskeekin jo joidenkin korviin kantautunutta asiaa, eli muuttoa. Päivät Oddassa käyvät vähiin, samoin blogin elämä aloittaa viimeisen kuukautensa. Katsellaan tarvitseeko Suomeen paluun jälkeen jonkinlaista kanavaa kommunikoitiin ja itsensä ilmaisuun. Tällä hetkellä blogikirjoittelun aktiivisuus on ollut sen verran hiipunutta, että voi olla ettei uutta synny. Mutta mistäs sitä tietää uusien kuvioiden myötä...

Kun päivät käyvät lyhyiksi

Niin monesta blogista saa lueskella, kuinka kuvien ottaminen hankaloituu kun päivänvaloa ei kotiin tultua tahdo riittää. Vaikka omat kuvat ovat usein ennemminkin ulkoa kuin sisältä, kyllä se kameran käytön aktiivisuuteen vaikuttaa.

Tällä kertaa tosin jotain ihan muuta verrattuna edellisiin aurinkoisen sunnuntaivaelluksen kuviin.

Aika upeasti heijastuvat valot näin peilikirkkaalla kelillä. Harmi, että maanantina salilla käytyä ei jaksanut raahutua enää ulos. Silloin olisi ollut tähtikirkas taivas, jota vasten olisivat lumihuiput näyttäneet aika upeilta (jos vielä osaisi valottaa täydellisesti...). Kiitos jalustan, tuli näistä kuvista sentään jokseenkin parempia kuin viime vuodenvaihteen ulkokuvailuista. Lumipeite laskeutui maanantain ja tiistain välisenä yönä muuten aikalailla alemmaksi, pikkuisen lunta näkyi jopa keskustan nurmikoilla. 

Syksyn väreissä

Tänään sai raaputella ensimmäistä kertaa ikkunoita ennen töihin lähtöä. Myös autonovi sanoi, että on tullut talvi. Onneksi apukuskin kautta pääsi sisään.

Nämä kuvat ovat kyllä vielä viime kuun puolelta, kun löytyivät kännykältä kuvia siirtäessä. Kyllä täällä vielä vähän syksyn merkkejä on jäljellä, mutta lunta löytyy jo aika paljon alempaa rinteiltä kun viikko-pari sitten. Voi olla että tämän sunnuntain vaellus oi tosiaan syksyn viimeinen. Tulevana viikonloppuna suuntana on Suomi ja sitten eletäänkin jo marraskuun loppua...

Viimeisiä vaelluksia

Lumipeite tosiaan on saavuttanut jo huiput, mutta hieman matalammalla vaeltaminen ilman lumivarusteita onnistuu vielä. Viime sunnuntaina kivuttiin Agnesin ja Matteuksen kanssa noin 300 korkeusmetriä Fossetenille, josta sieltäkin löytyy muutaman norjalaisen mökki. Ja lammashissi.

Ruskan värit näkyvät maastossa edelleen. Vaikka lehtipuut alkavat aika alastomia olla. Aika onnekkaita oltiin ajoituksen kanssa, kun sateisesta viikonlopusta löytyi tuo parin tunnin sateeton hetki. Alkuviikosta aurinkokin pilkahtelil täällä hetkittäin, mutta vain sinä aikana, kun itse istui konttorissa.

Valkeita huippuja

Ihan päivälleen ei mennä samoissa hetkissä kuvien ottamisen suhteen. Mutta kuun ensimmäisenä viikonloppuna tarttui taas Kalvanes filmille.

Viime viikon aikana tuli myös pysyvä "ensilumi". Lumirajan sanottiin torstaina radiossa olevan 900 metrissä. Mutta kyllä perjantain sateet näköjään tiputtivat sen tuonne 800 m alapuolelle Tokheimslian maastot tuntien. Tänä vuonna ollaan kuitenkin kahta aiempaa jäjessä. Katselin tuossa että ensimmääisen 900 m lumirajajutun kaksi vuotta sitten olin kirjoittanut lokakuun puolessavälin. Ja viime vuonna 700 m tuli mittariin jo syyskuun loppupuolella!

Syksyn sävyjä

Se, että blogi ei ole päivittynyt ei johdu yhtään sen ihmeellisemmästä syystä kuin laiskuudesta. Kovin kummallisia ei toki Oddasa viime aikoina ole tapahtunut, joten ei sitten ole inspiroinut sen liiemmin kirjoitella :) Lisäksi olen ollut hirmu laiska kantamaan kameraa mukana. Siksipä kuvien määrä ja laatu onkin mitä on... onneksi Norjn luonto antaa vähän anteeksi.

Tiedän, että olisi kiva kun blogi päivittyisi edes sen pari kertaa viikossa. Monet teistä Suomessa kuitenkin seuraa elämää tätä kautta. Ja kyllähän sitä itsekin lukemiensa blogien osalta seuraa aktiivisesti, että milloin uusia bloggauksia ilmestyy. Koitetaan siis saada joku ryhtiliike aikaan tämän suhteen.

Vaikka tekstit eivät olekaan päivittyneet, kyllä täällä blogin puolella tulee päivittäin vierailtua. Olenkin huomannut että katsojien puolelle on tullut uusia osoitteita ja säännöllisempiä vierailuita jopa uusista maista. Olisikin hirmu kiva tietää, ketä nämä uudet seuraajat ovat?! Laittakaa toki kommenttia halutessanne :) 

10 kuvan haaste

Syyskuussa useammassakin blogissa törmäsin 10 kuvaa kesään -haasteeseen, tarkoituksena kuvata sama paikka kodin ikkunasta syksystä kesään. Itse sytyin tähän ajatukseen vähän myöhässä ja haastetta muokaten, ihan vaan koska nyt lokakuun ensimmäisellä viikolla sattui kuvattavaksi hieman erilainen tilanne pilvien valahdettua vuonoon. Maisemakaan ei kyllä ole kodin ikkunasta, jossei nyt kaukaakaan.

Kivahan se on katsoa nähdä maisema oikeasti muuttuu, vaikka aika samoja kulmia tässä Oddassa on tullutkin kuvailtua. Voi olla toki, että kamera ja asetukset muuttuvat myös (tämä kun tarttui vaan ohi kävellessä puhelimen muistikortiille), eikä ehkä ihan täydellistä vastaavuutta siksi synnykään. Mutta eiköhän tää ihan hauskaa dokumentointia tule kuitenkin olemaan.

Odda-musikaali

Tällä viikolla vietettiin virallisia Oddan 100-vuotissyntymäpäiviä. Kesällähän jo yksi lauantai oli kansanjuhlaa, mutta viralliseen juhlaviikonloppuun (tai no, virallinen syntymäpäivä oli torstaina) oli tilattu musikaali 'Alltid er det no', jota esitettiin kolmen loppuunmyydyn näytöksen verran.

Tyssedal-kuoro oli tuotannollisessa vastuussa musikaalista. Mehän Agnesin kanssa jätettiin musikaalin vuoksi kevään osalta kuoroilut siellä, koska ei vaan olisi ollut aikaa ja paukkuja panostaa tuohon. Plus näin näytöksen nähtyä, olihan se oikeasti oddalaisten juttu! Itseltä olisi puuttunut kielitaidon lisäksi tunnesiteet ja historiantuntemus. Vähän tuossa näytöksessä kyllä harmitteli, että norjantaito ja Oddan tuntemus on sen verran heikko edelleen, että ihan kaikkea ei tosiaankaan saanut juonesta irti. Saati ymmärtänyt niitä sisäpiirivitsejä, joille yleisö pari kertaa hymähteli. Että ehkä täällä ollessa pitää vielä muutama juttu korjata :)

Produktioon oli kuitenkin saatu mukaan kuoron lisäksi myös ihan nimekästä porukkaa. Norjan tunnettuihin kirjailijoihin lukeutuva oddalainen Frode Frytten oli eräs käsikirjoituksen takana olleista henkilöistä. Ja lavalla nähtiin myös 'Varg Veum' Trond Espen Seim, jolla löytyy myös jotain sukujuuria täältä päin.

Uutta ja jännää

"Suosikkiputiikkini" sisustushypistelykaupan/kahvilan Snoperietin, suljettua keväällä on Oddan kävelykadulla ollut kaupan menevä aukko. Ikkunoita on pitkään koristaneet pahvit, joissa luvattiin paikalle avautuvan syksyllä uusi ja jännä putiikki. (Näiden itse asiassa kuvittelin joskus osuneen kameran linssiin, mutta...)

Tänään pahvit olivat vihdoin poissa, ja uusi ja jännä tarkoitti kenkäkaupan avajaisia. Kauppojen kirjo ei todellakaan ole täällä kovin suuri, joten olettaisin, että uudelle tulokkaalle on kyllä kysyntää. Toisaalta eivät oddalaiset mitään supershoppailijoita omassa kaupungissaan taida olla, vaan ihan tyytyväisiä siihen tarjontaan mitä on löytynyt. Ainakin miehet työpaikalla valittelevat, kuinka muka muissa kaupungeissa ollessa pitäisi kierrellä monta kauppaa saadakseen haluamansa. Oddassa kun voi astella Terje Handelandille, saada hyvää palvelua ja juuri ne vaatteet kun tarvitsi...

Asiastahan voi olla montaa mieltä, mutta luulen kuitenkin, että ainakin oddalaiset naiset ovat ihan tyytyväisiä kenkävalikoiman tuplaannuttua.

Viime viikonlopun firmarastit

Kirjoittaminen näyttää laahaavan viikon jälkessä ihan säännöstään. Nämäkin maisemat on viimelauantaiselta firmarasteilulta Tokheimslialle. Tokheimsnuten tuli valloitettu jo viime vuonna, joten huipun ollessa aamulla vielä sumupilvien peitossa, päätin kiivetä tuonne reilu 800 metriin ja käydä kirjaamassa työpaikan vaellusrastit.

Aika hyvin sitä on alkanut tottua jo rinteiden kipuamiseen, koska viime vuoden ajatusten perusteella on puhti ollut vähissä ennen tuolle mökille pääsyä. Nyt se tuli aika yhdessä hujauksessa ensimmäisen 500 metrissä olleen rastilaatikon jälkeen. Olisi voinut jatkaa huipullekin, jos olisi sattunut vähän enempi evästä mukaan, sillä tuonne päästyä oli sumupeitekin hälventynyt. Mutta sopiva lauantaiulkoilu tuosta kuitenkin tuli.

Aivan mahtavaa kyllä, että tahtoessaan voi vaan astua ovesta ulos (tai pyöräillä pari kilsaa) ja päästä tällaisiin maisemiin. Ei paljon tarvitse kysellä onko liikkuminen kivaa silloin kun säät suosii.

Eristyksissä

Toisinaan tosiaan tuntuu, että täällä Oddassa asuu eristyksissä muusta maailmasta. Nyt kun on taas pitänyt katsella työlentoja, on niiden aikatauluttaminen kaikenmoisten lauttayhteyksien ja edes jotakuinkin inhimilliseten matkustusaikojen kanssa pienen pyörittelyn takana.

Viime perjantaina sen sijaan oli ihan luonnonoikkujen vuoksi aika eristäytynyt olo. Aamulla töihin polkiessa ei pilvet varmaan hiponeet kuin 100-200 metriä. Ja illallakin vielä sadepäivän jälkeen korkeammat huiput olivat sankan sumun/pilven peitossa. Kuitenkin tuo 500 metrinen Kinn pilkisteli jo pilvien raoista. Ihan siistin näköistä kyllä tällainenkin omalla tavallaan.

Lilletopp aurinkoisena lauantaina

Blogikirjoitusten kanssa on kyllä ollut luvattoman laiska olo. Siksipä viime viikonlopun pikkureippailun kuvat olivat vielä tänäkin lauantaina siirtämättä koneelle. 

Lilletopp on tosiaan hyvin kevyt reippailu, vain parinkymmenen minuutin kipuaminen Tyssedalissa vanhan Tysso-voimalaitoksen alueelle. Mutta palkintona aurinkoisella kelillä on hyvät näkymät niin Tyssedalin ylle kuin melkein Oddaankin asti. 

Kovin pitkälle lenkille ei olisikaan ollut aikaa, sillä kerrankin viikonloppuun riitti ohjelmaa. Perjantaina biljardia Vertshusetissa, lauantaina ennen Lilletoppia lounas Mikan kanssa Smelt Cafessa (ei oltukaan nähty sitten mun lomille lähdön, joten oli ihan kiva höpötellä kuulumisia suomeksi, ja Suomesta). Niin, ja Lilletoppilta kotiuduttua suunnattiin illemmalla vielä Ingan luokse grillailemaan ja istumaan iltaa. Ja pariksi tunniksi täyteen ahdettuun Vertshusetiin... opiskelijat kun palaavat kotiseuduilta opintojen pariin, niin tottakai pikkupaikkakuntalaiset tulevat tapaamaan toisiaan viimeisinä viikonloppuina.

Pieni pala Italiaa

Oddan torilla elämä ei ole yleensä mitenkään kovin vilkasta. Lauantaisin saattaa olla kaudesta riippuen joitain omena- tai marjamyyjiä. Kaupan on toki myös muita lähitilojen tuotteita, mutta melko pienessä määrin. Keväällä puutarhakauden alulla näkyi myös muutama kukkakauppias.

Tällä kertaa kuitenkin kolmen päivän ajan oli maisemiin eksynyt muutama vähän erilaisempi koju, joiden katosten alta löytyi välimerellisiä makuja. Tottahan toki norjalaiselta torilta löytyy myös tuoretta kalaa. Vaikkakin kala-auto seisoo torilla usein talviaikaan lähinnä vain viikolla, näin kesäisin kysyntää lienee hieman enemmän turistien myötä.

Ei nyt ehkä ihan vedä vertoja Keski-Euroopan torielämälle, tai suurten kaupunkien ruokamarkkinoille. Mutta hei, kaikki on suhteellista :)

Vierailu Oddassa

Näin kesäaikaan aina silloin tällöin eksyy Oddaan erinäisiä vuonoristeilyaluksia. Tällä kertaa ehta höyrylaiva, joka kuulutteli matkustajia takaisin sen verran kovin piipunvihellyksin, että piti itsekin lähteä kurkkaamaan ja jättää lehden lukeminen puistossa hetkeksi kesken.

Rossnos 1407 moh

Sunnuntaina ensimmäinen lomanjälkeinen vaellus suuntautui aivan Oddan keskustan tuntumassa olevan Rossnoksen huipulle. Kuten kaikki muutkin reitit täällä, tämäkin alkoi jyrkällä nousulla, tällä kertaa ihan merenpinnan tasosta kotoa lähdettiin, joten jokainen korkeusmetri tuli tallusteltua. Rinnettä kivuttiin ensin asfaltti-, sitten hiekktietä ja lopulta polkua pitkin reilu 900 metriin Freimsstølenille. Täällä oli hyvä pitää ensimmäinen lepo- ja eväspaussi ja katsella maisemia.

Tämän jälkeen meno olikin onneksi vähän tasaisempaa. Ja ah, mikä ihana tunturi-ilman... tai kai se on oikeastaan vuori-ilman tuoksu. En yhtään ihmettele, että sen pullottamisesta lauletaankin :)

Lopuksi vielä muutamat jyrkemmät nousut, yksi köysien avulla sekä pienen lumi-alueen kierto ja perillä! Tuolta oli kyllä upeat maisemat Oddan ylle molempiin suuntiin. Joten reissu todellakin kannatti tehdä aurinkoisella kelillä. Tosin lämpötila oli ehkä turhankin kuuma paluumatkalla (joo, ei saa valittaan kun kerrankin näin päin), mutta onneksi tuuli viilensi menoa suurimman osan rinnettä alas tullessa.