Excuse me?!

Ilmeisesti alan näyttää kohtuullisen paikalliselta, koska turistit ovat päätyneet pysäyttämään kolmeen otteeseen viime viikonlopun ympäristössä.

Ensimmäinen tyttö halusi tietää postin sijaintia. Sunnuntaina vaelluksen jälkeen joku poika eteläamerikkalaisopiskelija-seurueineen halusi tietää kuinka pitkä matka vaelluksen lähtöpaikalta on jäätikölle. (Parhaan tietämykseni ts. mitä olen jostain lukenut, mukaan vastasin toki) Ja toissapäivänä lenkiltä palatessa reppureissaajapariskunta pysäytti mut kotiovelta kysyäkseen tietä leirintäalueelle.

Kiva, että Oddassa on turisteja, tuovat vähän lisäeloa tähän loppukesään ja alkusyksyyn. Mutta, mihin on kadonnut mun englannintaidot?! Tai kyllä nyt toki tuollaisiin asioihin tulee vastauksia, mutta vähän hakemista kun kieli ei olekaan yhtäkkiä norja tai ruotsi. Apua!

Onneksi ensi viikolla pääsee taas harjoittamaan myös englantia Young Professionalsissa. Mutta kyllä vähän hävettää kuinka aiemmin sujuvasti kulkenut vieras kieli on näin taantunut. Ehkä se sitten on vaan niin, että montaa vierasta kieltä ei vaan kykene hallitsemaan samanaikaisesti sujuvasti...

Eli propsit vaan äidilleni, joka vaihtelee viikko toisensa perään kolmea kieltä niitä opettaessaan! 

Melkein kuin Haltille kipuaisi... ja vähän lisää

Nimittäin sunnuntaina yllätys, yllätys oli vuorossa taas vaellusta lähihuipulle. Tokheimsnuten (1346 m) tuli valloitettua ihan merenpinnantasosta lähtien. Kun nyt oli hyvä keli, niin pitihän tilaisuus käyttää hyväkseen. Ja tällä kertaa olin matkassa ihan itsekseni.

Reitti Tokheimsnutenille kulkee pitkään samaa hyvin merkattua turistireittiä kuin polku Folgefonnan jäätiköllekin. Joten eksymisen vaaraa ei kyllä ollut. Vaikkakaan kovin montaa ihmistä ei reissussa vastaan tai ohi tullut. Etenkään ylöspäin suunnatessa. Reitin varrelle oli jo keväällä sijoitettu yksi Bolidenin kesäkisan laatikko. Ja nyt loppukesäksi kaksi, joten siltäkin suunnalta tsemppausta huipun valloitukseen oli. 

Reilu 600m korkeudessa vähän alkoi iskeä ajatus, että tuonneko sitä pitäisi suunnata... mutta onneksi 825 m:ssa oli toinen Bolidenin piste ja samalla mökillä pienen tauon paikka. Sitäpaitsi olisihan se harmittanut jos sieltä olisi jo takaisin kääntynyt. Siitä jyrkimmästä kiipeämisestä huolimatta.

Ylhäällä ja ylhäältä oli kuitenkin huiput maisemat! 

Joskaan polkujen tallaaminen ei ole aina niin mairittelevaa kuin maisemakuvat antavat olettaa :) Välillä on mutaa ja välillä kivikkoa! Vaikka vesiputoukset kauniita ovatkin, ne myös ylittävät polun, mikä tarkoittaa, että ilman kunnon kenkiä jalat kastuu. Mutta tällaisillakin reiteillä on oppinut kulkemaan huomattavasti sujuvammin kuin aluksi.

Kotimatkan taittuessa alamäkeen paljon nopeammin kuin ylös oli ylimääräistä aikaa poimia mukaan mustikoita ja kyllä, karhunvatukoita! Tosin taitaa olla hieman liian aikainen ajankohta vielä niille, mutta eipä ennen ole luonnossa vastaan tullut lainkaan. 

Sataa, sataa, ropisee

Perjantai ja lauantai kuluivat aikalailla kotoillen. Perjantaina töistä päästyä oli sen verran puhti pois, että kotona siivoiltua ei jaksanut ulkoilemaan... ja myöhemmin illalla alkanut sade vei viimeisetkin ulkoiluinspikset. Ja sade jatkui lauantai-iltaan saakka. (Mutta arvatkaapas vaan mitä tänään oli ohjelmassa... siitä seuraavaksi!)

Piipahdin kuitenkin perjantaina ja lauantaina järjestetylle Pelastusarmeijan kirpparille katsomaan, josko sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista. Ja mukaan tarttuikin kasa pyörö- ja normipuikkoja hintaan noin 1e. Ei hullumpaa. Nyt vaan pitäisi keksiä mitä sitä kutoisi. Viime talvena aloitetut villasukat jäivät ihan puolitiehen, mutta jospa taas tänä talvena saisi jotain aikaiseksi :)

Syksy alkaa tehdä tuloaan kun illat pimenevät. Syksyn ekat kynttilätkin on poltettu. Onneksi Flodidasta mukaan tarttuneet simpukat edes vähän kesäistävät kynttilätelinettä.

Ties kuinka monta bloggausta on tullut myös lueskeltua. Ja huomattua, että aika moni lounastaa salaatilla. Niin mäkin usein töissä, vaikka norjalaiseen tapaan tulisi syödä voileipiä.. no thanks. Sillä linjalla koitin vetää kyllä viime syksynä, mutta pariin kuukauteen taisi jäädä. Salaatista saa vähemmän kommentteja kuitenkin, kun talvisin jos olen tehnyt jotain keittoa tai muuta lämmintä ruokaa.

Viime viikkoina on kyllä tullut herkuteltua muutenkin terveellisesti. Koska vadelmia olen ehtinyt poimimaan vaikka kuinka moneen otteeseen, ovat ne päätyneet usein aamupalalautaselle pakastimen lisäksi. 

Lauantain herkkusalaatti pohjasi Arlan grillijuustoon ja aurinkokuivattuihin tomaatteihin. Täällä juustovalikoimat, kuten varmaan joskus aiemminkin olen todennut, ovat tosi huonot tai muuten vain tosi kalliit. Samaten tofua ja soijavalmisteita ei oikeastaan löydy. Paitsi soijamaitoa. Joten täytyy vaan todeta, että onneksi en ole kasvissyöjä. Päivällä kahvitellessa pakastemansikat (ihan jotain puolalaisia varmaan jota löytyi talven jäljiltä) saivat seurakseen vaniljajäätelöä ja rouhittuja manteleita. Nams.

Grimosta Utneen

Tuntuu, että juuri muita juttuja kuin vaellukseen liittyvää ei ole tarjolla. Tosin siitä vapaa-aika melkolailla on koostunutkin. Ainakin se sosiaalinen osuus.

Torstaina suuntasimme Erlandin (jonka tapasin Trolltungan retkellä, muut jo viikkoa aiemmin Morellenfestivaleilla) kutsumana Grimoon. Vuonon länsirannan melkein kärkeen. Minä, Inga ja Agnes matkattiin suoraan töistä katetun kahvipöydän ääreen, jossa pääsimme myös nauttimaan juuri poimituista kirsikoista ja luumuista. Eirik (samaa kautta tutustuttu) otti lautan vuonon toiselta rannalta ja liittyi myös seuraan. 

Tarkoituksena oli tehdä kohtuu kevyt kävely lähimaisemissa. Pysähdyimme ensin Erlandin perheen mökille josta näkyi huimasti vuonon perälle melkein Oddaan asti, jopa näin pilvisellä säällä.

Vaelluksesta tuli kuitenkin hieman suunniteltua pidempi, joskaan ei mitenkään raskas reissu, kun päätimme alunperäisessä määränpäässä, että jatkamme matkaa Utneen muutamalla lisäkilometrillä.  

Utne, joka sijaitsee aivan vuonon länsirannan päädyssä, varmasti (kuten Rosendalkin) olisi hyvä turistikohde jonain kesäpäivänä kauniine valkoisine rakennuksineen. Siellä sijaitsee myös Hardanger-museo sekä yksi Norjan vanhimmista (ainakin Hardangerin vanhin) hotelleista. Hotelli on perustettu 1722, heti Pohjan sodan jälkeen, jolloin alettiin rakennella majapaikkoja vapautuneille sotilaille.

Rosendal Fjellstreif

Sunnuntaina suuntasimme Rosendaliin katsomaan NutenOpp-ylämäkijuoksukisaa. Ja kuten kuvista näkyy, emme olleet ainoita. Meillä taisi kestää pari tuntia kivuta rinnettä ylös (melko rauhalliseen tahtiin tosin, ja kerrankin itse en ollut se hännänhuippu..)

Kilpailijat vetivät kyllä hirmu suorituksia. Ihan kävellenkin tuntuu kiipeäminen yhä jaloissa. Ja naisten voittaja (kuvassa oikealla) oddalainen May Britt Buer juoksi matkan aikaan 42:23, miesten voittaja seitsemisen minuuttia nopeammin.

Ei tosin ihmekään, jos juoksu ylämäkeen sujuu ollessaan kotoisin tällaisesta ympäristöstä. Ja kahvipöytäkeskusteluista ymmärrettyäni May Britt on asunut täällä Buerbreen jäätikölle vievän tien viimeisimmällä maatilalla, eli jokapäiväistä koulumatkaa on aina taitettu ylämäkeen! Pitkäjänteistä harjoittelua siis.

Vaikka matka oli jyrkkä, niin ylös kuin alaskin tullessa, oli huipulla pilvikerroksen yllä sen verran huikeat näkymät ja auringonpaiste, että kannatti kiivetä. Tällaisina hetkinä tulevat kyllä ehdottomasti ne Norjassa asumisen parhaat puolet esiin :)

Sommer og sol

Voisiko päätellä, että mulla on jotenkin tylsä viikonloppu kun samana päivänä ilmestyy kaksi postausta. Mutta nyt tulee, kun kerrankin pääsi ottamaan aurinkoisia kuvia :)

Täältä Oddasta kyllä puuttuu aivan tyystin auringonotolle soveltuvat rannat ja puistot. Tänään pyöräilin kuitenkin vanhan asunnon kupeeseen Sandvinvannin rannalle. Aiemmin olin ajatellut, että siellä nurtsilla nyt viitsii loikoilla vähän paremmin kun tuossa kirkon vieressä, jossa muutamaan otteeseen olen istuskellut penkillä lehden kanssa. Onnekseni sieltä löytyi kuin löytyikin rantakallio, jossa puiden suojassa rantapolulta viitsi köllötellä ihan bikinit päällä.

Rantalukemisestakin oli pakko ottaa kuva. Jos olisin muotibloggari, niin tässä kuvassa olisi varmastikin italian Vogue ja nätit sandaalit, mutta...

PS. Mahtavaa, kaksi pronssia samaan päivään!

Grillikutsut

Torstai-iltana meidät oli kutsuttu Ingan luokse grillailemaan. Hän on liettualaislähtöinen (vaikkakin itse luulin pitkään, että Puolasta) fysioterapeutti, joka muutti tänne Oddaan tammikuussa ja itse tutustuin häneen vähän myöhemmin keväällä. Ja ehkä toukokuun jälkeen ollaan oltukin vähän enempi tekemisissä, käyty pyöräilemässä ja lenkillä muutamasti myös kaksistaan. 

Ja huomenna suuntana on Rosendal, jossa on ylämäkijuoksukisat. Niitä tosin vain katsomaan - ja kävelemään samainen reitti. Henriette ja Agnes olivat suuntaamassa paikalle jo tänään, koska illalla on jotain ohjelmaa ja suunnittelivat ainakin torstaina, että yöpyisivät teltassa...

Grillikutsuista Inga puhui jo viime viikonlopun vaelluksella. Mutta kutsuille oli toinenkin syy, tämänpäiväiset syntymäpäivät. Niitä tuntuu ajoittuvan kovasti tähän elokuulle.

Itse grillailun kuvailu jäi vähemmälle, mutta muistin kuitenkin kaivaa kameran esille viedessäni tavaroita takaisin laukkuun sisälle - eli kuvia kakusta tällä kertaa. (Steinar tosin taisi olla innostuneempi Trondheimilaisesta Dahls-oluestaan)

Kakku oli hieman erilainen kotitekoinen vadelmakakku, sillä se kreemitäytteiden sijaan sisälsi hyytelökerroksia. En sitten tiedä onko se tyypillistä Liettuassa, Inga vain totesi reseptin olevan "Ingan kakku". Täällä Norjassa kuitenkin tuntuu olevan aika paljon hyytelöitä myynnissä ja niitä käytetään juustokakkujenkin tekoon, perinteisen liivatteen sijaan. Lisäksi sekä liivatteesta että kakkupohjasta löytyi unikonsiemeniä. Ne ainakin ovat tyypillistä  niin makeassa kuin suolaisessa leivonnassa.

Ylitä itsesi

Kuten joskus on ehkä tullut todettua, lienee luonto ja vaellus sellaiset asiat mistä täällä Oddassa kesäaikaan oikeasti voi nauttia. Tällä kertaa kuvat puhukoon kyllä puolestaan! Vuorossa oli ehkä Oddan suosituin vaelluskohde Trolltunga.

Opaslehtisten mukaan reissu on luokiteltu vaativaksi ja kestoltaan 8-10 tuntiin, mutta meidän reippaiden norjalaisten perässä mäkin sain sen kuljettua alle 7,5 tunnissa. Aikamoinen suoritus, josta voi olla kyllä ylpeä! 

Alku aina hankalaa - pätee todellakin tähän vaellukseen. Se nimittäin alkaa reippaalla (epäilisin) 45 minuutin rappusten nousulla. Ennen tämä Måkelibana, jonka rappuja siis kuljettiin, on toiminut ja ihmiset ovat voineet hengähtää ensimmäiset noustavat sadat metrit. Nykyisin pitää käyttää reisilihaksia. Joten tauko tämän rutistuksen jälkeen oli paikallaan.

Vielä rappusten jälkeenkin pitää tsemppailla jonkinmoinen tovi ylämäkeen. Mutta muutoin reitti on melko tasainen (kaikkihan on suhteellista, mutta ehkä verrattavissa Lapin vaelluksiin). 

Välillä kohdattiin lumisempiakin paikkoja, eikä oikeastaan koko vaellusta taideta suositella juuri tekemään ennen heinäkuuta ihan lumen vuoksi.

Mutta tsemppailu todella kannattaa. Tällaisia maisemia ei kyllä juuri mistään löydä. Sen olivat meidänkin kanssa samanaikaisesti muutamat turistit huomanneet :) Ei voi muuta sanoa, kuin että aika huima paikka. Tosin reunalta kurkkailu ei huimannut päätä ihan niin paljon kun olisin kuvitellut. 

Trolltungan vierestä löytyi myös pienoisversio varsinaisesta. Sekä lähellä sijaitsee myös Preikestolen, pystysuora kallioseinämä samaiselle järvelle (ei tosin tuo mikä kuvassa näkyy). Tunnetumpi Preikestolen löytyy kyllä Stavangerin läheltä, mutta se on kuulemma ennen ollut joku muu nimeltään, mutta anastanut nimen itselleen. 

Ja mikä parasta

Se mikä lomasta on jäänyt ihan mainitsematta, ja toisaalta mihin lomalla käytti jokseenkin jopa yllättäin aivan liian vähän aikaa - ystävät! 

Onneksi ensimmäisen viikonlopun mökkikeikalla näki useampaa ihmistä kerralla. Kööpenhaminassa ehti nähdä Helenaa, Hämeenlinnassa suunnattiin Elinan kanssa Wanajafestivaaleille (montakohan kertaa on jo mietitty, että ei ehkä enää..) Ja polttarisuunnittelut Helsingissä jatkuivat ruokailulla ja sittemmin vielä terasseilulla Janican kanssa. Ah, ensimmäinen aurinkoinen terassi-ilta tähän kesään.

Ehkä kuun lopussa olevien häiden jälkeen voisi koittaa vielä tutustua WDC-Helsinkiin hieman enempikin. Neljän viikon lomalla tulin pääkaupunkiseudulla viettäneeksi suunniteltua vähempi aikaa. Osin johtuen parin ekan viikon flunssailusta.

Viimeisenä lomaviikonloppuna olikin vielä edessä polttarit, jotka niin morsiamen (kuin itseni) iloksi keräsivät useita tärkeitä ihmisiä kasaan. Viikonloppu oli aivan ihana niin ihmisten, auringon hellimisen kuin herkuttelun myötä. 


Vaaka ei ihan hirveästi tosin tykännyt lauantain skumppabrunssialoituksesta sunnuntain brunssiaamiaiseen asti jatkuneesta syömisestä ja skumpan juomisesta. Mutta nestettähän ne pari kertynyttä kiloa vain ovat, eikö. Ja onneksi kaapista löytyy pari muutenkin väljää mekkoa :) Eikä vieraiden tarvitse suorittaa morsiusdieettejä.

Kotoilua

Pikkuisen on loman jälkeen arkeen paluu tökkinyt, joten kiva muistella nyt lomajuttuja. Kuvia kun ei ehtinyt silloin läpi käydäkään. Saati tosiaan oikein mitään tänne kirjoitella.

Kotoilun merkeissä tuntuu olevan ihan kiva viettää tätä tasailuviikkoakin. Tosin kakkukahviteltiin eilen Agnesin luona hänen synttäreitään. Kuitenkin niin töissä kuin eilenkin tuntui vähän siltä, että kielitaso on kuukauden suomen käytön jälkeen taantunut ehkä puolisen vuotta. Vaatii taas hurjasti keskittymistä. Mutta eihöhän se siitä taas pian palaudu.

Lapsuuden kesät muistuivat kyllä mieleen visiitillä mummolassa. Yläkertaa siivoillessa löytyi jostain kätköistä myös Postipankin säästöpossut. Pyyhejoutsenten ja muiden hotellikoreiluiden puutteessa olivat siskon toimesta aseteltuina meidän sängyn päälle :) 

Lisäksi uusia kokemuksia pihapiirissä pääsi syntymään kun lämmitettiin pellonlaidan pihasaunaa. Ennen niitä on jopa ollut kaksikin, mutta en oikeastaan muista kummassakaan saunoneeni.

Kai sitä on kyllin aikuistunut, kun kesän kivoimpiin juttuihin alkaa lukeutua äidin kasvimaasta mansikoiden syönnin, ja sienestyksen lisäksi jo marjastuskin. Mustikoiden poimintakin olikin kyllä tänä vuonna aika helppoa, kun mökin pihaa pidemmälle ei tarvinut lähteä täyttääkseen ämpäriä. 

Niistä tosin ei ole oman pakasimen täytteeksi, joten täällä Oddassa joutunee tekemään jonkun uuden keikan. Vielä kun tietäisi mistä poimia Muutama vadelma päätyi mukaan jo kävelylenkin varrelta. Tosin paras aika niiden suhteen taitaa vielä olla edessä.