Itsekuva

En kovin usein linkittele blogiin viedoita, tai muiden kuvia. Mutta toisinaan ne osuvat vaan omiin ajatuksiin kovin tarkasti.

Aikanaan pomppasi silmiin "feminismin" alle uutisoitu Hesarin juttu Facebookin kakkosjohtajasta Sheryl Sandbergista josta pohdinta naisten omakuvasta alkoi. Ehkä eniten omaan nilkkaan osui, naisten itsevarmuuden puute ja sen vaikutus menestykseen businesselämässä. Tämän on kyllä huomannut oman työnsä ohessa, ja etenkin kun on alkanut miettiä mahdollisia uusia urakuvioita. Toisaalta menestyvistä naisista pidetään vähemmän kuin menestyvistä miehistä. Artikkelin mukaan  esim. kyselyssä menestynyttä naista arvosteltiin eri tavoin kuin miestä samalla profiililla. 

On ehkä totta, että naisia pidetäänkin luonteenomaisesti pehmeämpinä kuin miehiä ja siksi kartetaan jos he menestyvät tai näyttävät menestyksensä. Mutta toisaalta pehmeydessäkään ei välttämättä ole mitään pahaa, vaan juuri empaattisuutensa takia voi naisista tulla erinomaisia johtajia.

Toinen itsetuntoa pohtimaan saanut juttu oli jokin aika sitten lukemani Eeva-Riitta Korholan kolumni Talouselämän liitteeseen suomalaisten itsevarmuudesta ja -arvostuksesta. Siinä todettiin, että suomalaiset kulkevat lysyssä ja vähättelevät esim. juuri kielitaitoaan (joo, osuu niin kohdilleen!) vaikka oikeasti vaikka kapulaenglanti on aivan mainio työväline EU-parlamentissa. Uskon, että omalla kohdalla "puhumattomuus" norjaksi työskentelyyn pakottamisen kautta teki hallaa itsetunnolle, vaikka kielellisesti olikin todella opettavaista.

Sääli, että sitä antaa muiden valintojen ohjailla itseään. Pitäisi vaan nousta omille jaloilleen ja otta ohjat siitä mihin elämä kulkee.

Kahdeksan

Norjalaista päiväkirjaa kirjoittava Heli antoi minulle tunnustuksen, jonka mukana tuli kehotus kertoa itsestä kahdeksan totuutta. Blogin teemassa saavat nyt liittyä Norjaan.

1. Yritin sinnitellä norjalaisella lounaalla, voileivillä, ensimmäiset pari-kolme kuukautta. Sen jälkeen tuli aika täysstoppi ja olenkin sitten tehnyt joka päivälle jotain ihan omaa leivätöntä lounasta. Siitäkin huolimatta, että vähintään kerran viikossa miehet jaksavat kommentoida ruokiani.

2. Oddassa asumisen myötä ole löytänyt itsestäni uusia puolia ja oikeasti oppinut nauttimaan vaeltamisesta. Ensimmäiset vuorenrinteiden kiipeilyt eivät toki olleet ihan kivuttomia, kovin nopeita ne nyt eivät ole kai vieläkään.

3. Olen lukiosta lähtien tykännyt ruotsista (yläasteella ei sentään ollut lempiaine) ja itseasiassa lukiossa pidin äidinkielentunnilla kantaa-ottavana puheena puheen "pakkoruotsin puolesta". Ehkä siis asenne ulkomaille lähtiessä ratkaisee myös aika paljon.

4. Tällä hetkellä kuvittelen, että käyttämäni kieli, ainakin kirjoittaessa on ennemmin norjaa kuin ruotsia. Syystä että luen lähes kaikki tekstit norjaksi. Puhe on kuitenkin pitkälti ruotsia höystettynä norjalaisilla sanoilla.

5. Koen, että minusta on tullut paljon epäsosiaalisempi tänne muuttamisen myötä. Vaikka harrastuksien kautta ihmisiä vapaa-ajalla näkeekin. Osittain varmasti kieli- ja paikkakunta-kysymys. Mutta osittain kyllä omasta asenteesta kiinni. Mikä harmittaa!

6. Syksyn ja talven myötä olen löytänyt ilon ryhmäliikunnatatunneista, jotka ennen ovat olleet niitä ei-ei-juttuja kuntosalilla. Etenkin pilateksen kautta, mutta myös intervalli- ja zumbatunteja on tullut käytyä muutamat kerrat. Kyllä tosin edelleen nautin ihan perinteisestä puntteilustakin.

7. Olen Oddassa olon aikana asunut kahdessa osoitteessa. Kuitenkaan kumpikaan asunto ei ole tullut ihan valmiiksi kodiksi, ehkä osittain siksi että on ollut tunne, että täällä ollaan vain väliaikaisesti.

8. Väliaikaisuuteen liittyen.. olen jo jossain määrin alkanut ajatella mahdollista Suomeen paluuta. 

Toiveita lupausten sijaan

Joululoma vilahti Suomen maisemissa - viikko kului aivan liian nopeasti, vaikka ohjelmaa ei edes juuri ollut. Joulukuun väsymyksestä palailuun lepoloma kyllä tulikin ihan tarpeeseen.

Harmi vain, että matkailu Oddasta ja Oddaan ei ole niin yksinkertaista. Levännyt olotila oli puolikkaan työpäivän aikana kyllä tipotiessään, kun Oslosta köröteltiin kotiin taas yöbussin kyydillä.

Tällä kertaa vuosi vaihtuukin sitten jalat maassa. Viime vuonna seikkailtiin kuitenkin Atlantin yllä, mutta lukuisia työmatkoja ja muuta matkailua lukuun ottamattavuodesta ei silti kai kovin lennokasta tullut.

"If you're brave enough to say goodbay, life will reward you with a new hello."

Paolo Coelhon jostain mukaan tarttuneen aforismin mukaan toivon itse, että uusi vuosi toisi mukanaan muutoksia. Mukavia sellaisia, tottakai. Totutuista asioista on aina vaikea luopua, mutta jonkinlaisia alustavia toimia muutoksille tässä on ollut työn alla.

Haluan toivottaa oikein ihanaa ja onnellista tulevaa vuotta teille kaikille!

Aina väärään aikaan, tai väärään paikkaan

Matkustaminen on ihan mukavaa, mutta... Oslon lentokenttä on kyllä alkanut tulla vähän turhankin tutuksi. Tälläkin reissulla Norwegian pisti odottelemaan ekstraa reilun tunnin. Siinä päätyi aika moneen kun ryhtyi laskeskelemaan, että kuinka monta lentoa tässä vuoden aikana onkaan ollut myöhässä aikataulustaan. Puhumattakaan viime lokakuun alun matkasta Suomessa Norjaan, jossa Oslon viimeiset lennot Bergeniin oli jo lennetty ja yöksi suunnattiin sitten lentokenttähotelliin pariksi tunniksi nukkumaan. 

Vähän samanmoisia kokemuksia toki kertyi opiskeluaikana suhatessaan junalla edestakaisin. Satunnaiset käyttäjät eivät huomaa myöhästymisiä juuri, mutta tiheämmällä tahdilla matkustaessa alkaa havainnoida kuinka usein kaikenmoista normaalista poikkeavaa tapahtuukaan.

Omaa lentoani odotellessa oli kenttä aikalailla hiljentynyt. Hassua nähdä se sellaisessakin tilassa, kun yleensä ympärillä häärii ihmisiä törmäämisiin asti.

Toinen ehkä ei niin mukava puoli ulkomailla asustelussa ja siten matkailussa on ollut se, että tuntuu koko ajan jättävän kotinsa. Useinmiten palatessaan Norjaan.

Vaikka täällä on tullut nyt reilu vuosi asuttua kaikki tuntuu väliaikaiselta. Ja ympäriltä puuttuu tukivekot. On kuitenkin aika vaikea ystävystyä ilman kyllin hyvää yhteistä kieltä. Ja paikallisiin tutustuminen vapaa-ajan puitteissa on kyllä jäänyt pinnalliselle harrastus-kaveritasolle. Omat piirit kun ovat koostuneet muualta tänne muuttaneista ihmisistä. 

Ehkä tällaisissa asioissa Oddan kuppikuntaisuus kyllä tuleekin ilmi. Ihmiset ovat kyllä tosi ystävällisiä ja tietyllä tavoin avoimia. Mutta ulkopuolelta tulleet ovat kuitenkin ulkopuolisia. Eikä kukaan oikeastaan jaksa oikeasti tutustua. Ehkä töissäkin toki ihmiset tiedostavat että usein muualta tulleet myös lähtevät muutaman vuoden sisään, mutta ei se tutustumattomuus ainakaan asiassa auta.

Voi olla, että ei oikein itsekään kyllä jaksa tutustua kunnolla, mikä on vähän sääli.. Mutta toisaalta myös omanikäinen paikallien porukka on kovin erilaisessa elämäntilanteessa kuin mitä itse on.

Väsynyttä

Oih ja voih. Viimeiset pari viikkoa olen kyllä ollut jotenkin tosi uuvuksissa. Johtuneeko siitä, että kesäkelit vaihtuivat pilvisiin ja sateisiin päiviin vaiko jostain muusta. Luulen kyllä, että valon määrällä on jokin vaikutus. Nyt kun eilen ja tänään on paistanut aurinko (ainakin silloin kun on istunut töissä) niin on virtaa ollut hitusen enempi.

Juhannus ei täällä sisällä sen kummempaa juhlintaa eli ehkäpä tän viikonlopun voisi latailla akkuja viimeiseen työviikkoon ennen lomaa. En oikein edes osaa sisäistää, mutta loma! Mahtavaa, että nyt on ihan ihka oikeasti työllä ansaittu eka täyspitkä kesäloma. Neljä viikkoa siis Suomessa, pienellä Kööpenhaminan visiitillä tosin. Ja yksi viikko jää vielä säästöön myöhempää käyttöä varten. Toivon kyllä, että syksyn myötä myöskin Young Professionals -jaksot sitten vähän katkovat arkea. Ja tuovat erilaista sisältöä työviikkoihin.

Monivärivammainen

Oikeasti. Jonkun ehkä pitäisi vähän ravistella mua, jotta pääsisin irti kaavoistani. 

Pääsiäisen jälkeen toivoin kovasti, että olisin löytänyt kaupasta neilikoita niiden pihalta kerättyjen oksien sekaan. Nyt löytyi :) Tosin samassa kimpussa oli neljää eri väriä. Eikä ne sitten vaan mun mielestä voineet elää samassa kasassa, joten sain kukkia kolmeen huoneeseen. 

Musta tuntuu, että norjalaiset on muutenkin värikkäämpien kukkakimppujen ystäviä, ainakin blogeissa näkyneiden moniväristen leinikkikimppujen perusteella, kuin suomalaiset. Ehkä siis en ole ihan ainoa selkeiden väriyhdistelmien ystävä. Täällä vaan ollaan avoimempia ja värikkäämpiä. Muutenkin.

Ostoslistalle: maljakoita kotiin. :)

Monta kertaa on kyllä lähiaikoina tullut muidenkin seikkojen osalta mieleen, että pitäisi vähän ravistella itseään ja kokeilla rajojaan. Tuntuu tosin, että moni ajattelee jo ulkomaille töihin lähtöä yhdenlaisena rajojen hakemisena. Musta vaan osittain tuntuu, että se on ajanut mua jotenkin sulkeutuneemmaksi. 

Ei toki ole helppoa lähteä yksin keskelle ei mitään, ja päätyä ensiajatuksista poiketen vielä tekemään töitä kielellä jota ei hallitse täysin. Ja joka oli jotain muuta kuin mitä etukäteen kuvitteli. Mutta rajojenrikkomisesta haasteita siis itselle, rohkeampaa kokeilua sen suhteen mitä täältä Oddasta voi saada irti! Perinteinen suomalainen pessimismi saa jäädä vähemmälle. Piste.