Mutkien kautta Haugesundiin

Jotta lupaus ei jää vaan lupaukseksi, niin tässäpä toinen tälle viikolle :)

Viime lauantaina matkattiin Haugesundiin ostoksille.. tai no, itse olin pikemminkin seuraneitinä kun Mikan suunnitelma oli käydä Bauhausissa ym. naisten ykköskohteissa. Toki vähän ehdittiin kierrellä muitakin liikkeitä Amandan kauppakeskuksessa, jossa oli jotkut hintakarnevaalit. Ei tosin mitään hullareiden tyylistä tungosta todellakaan.

Haugesundissa löytyy kylllä ihan erilaista rakennuskantaa kuin täällä Oddassa. Kaupunki on todellinen norjalainen merenrantakaupunki valkoisine puutaloineen. Keskustassa ei kyllä käyty tällä erää kun pikapyörähdyksellä kahvilla. Sen sijaan kerrankin kun istui auton kyydissä eikä ratissa, sai ikuistettua muutaman mutkan. Täällä tosiaan pelkääjän paikka saa nimensä mukaisen merkityksen. Ratissa vuorenrinteet ja tien kantit tuntuvat olevan aika paljon kauempana.

Tuo reitti Oddan ja Haugesundin välillä on kyllä aika ihana. Maisema vaihtuu Oddan vuorien ympäröimästä maisemasta, välin "englantilaisnummien" kautta merelliseen, tuulisena ja kivisenä avautuvaan maisemaan. Paluumatkan aikana esiin kaivettu kamera ei kerro kaikkea, eikä toki ihan oikeassa järjestyksessäkään...

Rossnos 1407 moh

Sunnuntaina ensimmäinen lomanjälkeinen vaellus suuntautui aivan Oddan keskustan tuntumassa olevan Rossnoksen huipulle. Kuten kaikki muutkin reitit täällä, tämäkin alkoi jyrkällä nousulla, tällä kertaa ihan merenpinnan tasosta kotoa lähdettiin, joten jokainen korkeusmetri tuli tallusteltua. Rinnettä kivuttiin ensin asfaltti-, sitten hiekktietä ja lopulta polkua pitkin reilu 900 metriin Freimsstølenille. Täällä oli hyvä pitää ensimmäinen lepo- ja eväspaussi ja katsella maisemia.

Tämän jälkeen meno olikin onneksi vähän tasaisempaa. Ja ah, mikä ihana tunturi-ilman... tai kai se on oikeastaan vuori-ilman tuoksu. En yhtään ihmettele, että sen pullottamisesta lauletaankin :)

Lopuksi vielä muutamat jyrkemmät nousut, yksi köysien avulla sekä pienen lumi-alueen kierto ja perillä! Tuolta oli kyllä upeat maisemat Oddan ylle molempiin suuntiin. Joten reissu todellakin kannatti tehdä aurinkoisella kelillä. Tosin lämpötila oli ehkä turhankin kuuma paluumatkalla (joo, ei saa valittaan kun kerrankin näin päin), mutta onneksi tuuli viilensi menoa suurimman osan rinnettä alas tullessa.

Vielä yksi Suomesta

Loma meni kyllä nopeaan, mutta niin on mennyt ensimmäinen viikko loman jälkeenkin. Vaikka tuntuu, että töissä ei ole mitään saanut aikaan. 

Kesäloman kaksi viimeistä viikonloppua kuluivat kavereiden seurassa. Tyttöporukalla Imatralla, sekä loman viimeinen päivä aurinkoisessa Helsingissä. Imatralla käytiin kaverin suosittelemilla blineillä Nuotassa. Ihan ok blinit, mutta palvelu ja aikataulutus kyllä kaikkea muuta. Ja tottakai viikonlopulle ajoitettiin myös koskinäytöksen katselua. 

Helsingissä vietettiin päivää ensin piknikillä Suomenlinnassa mm. Madam Whiten ja J:n kanssa, ja myöhemmin kierrellen kuppiloita. Kesäinen Helsinki on kyllä niin kaunis :) On se kumma, kuinka täällä vuononpohjassa asuessa kaipaa kuitenkin niin kovasti avomerta. Tai ainakin aavaa järvenselkää, jonka yli voisi tuijottaa auringonlaskua.

Preikestolen

Kuten todettua yksi Stavangerinreissun etapeista oli Lysefjorin maisemissa sijaitseva Preikestolen, varmasti yksi suoituimmmista turistikohteista Norjassa. Vuosittain tuolla vierailee noin 100 000 turistia, mikä ehkä näkyy kuvistakin. Patikointi perille ei ole mitenkään kovin vaativa, alun nousu toki saa sykkeen ylös. Muistan kyllä viime talvena katsoneeni jotain tv-ohjelmaa jossa turisteja käveli perille pikkukengissäkin. Ehkä ihmispaljouden perusteella voisin sanoa, että Trolltunga oli miellyttävämpi kohde, ja reittinsä perusteella jokseenkin vaativampi. 

Kyllä tuollainen reilu 600 m pystysuora pudotus ja huikean värinen vuonomaisema teki toki vaikutuksen! Korkeutta voi ehkä vähän peilata vuonossa seilaavaan veneeseen.

Liikuntamotivaattorit

Tuntuu, että tällä hetkellä kaipaisin kovasti motivaatiota saadakseni itseni liikkumaan. Talven aikana ohjatut tunnit olivat toimivia, koska silloin kun ne sattuivat olemaan, tuli raahattua itsensä salille. Ja tuntien jälkeinen olotila oli sen arvoinen. Nyt kun salikortti meni toukokuun puolella umpeen ajattelin tosiaan siirtyä ulkoliikunnan pariin.

Sateisina päivinä motivaatio ulos menolle tuntuu vaan olevan aika hukassa. Onneksi viikonloppuina on kuitenkin paistanut aurinko, silloin luontoon liikkumaan lähtee ihan mieluusti. Ja työpaikan kuntokampanjan lisäksi Odda Trimmen:n rasteilu toimii hyvänä motivaattorina pienille vaelluslenkeille. Jos säät sallisivat voisi osan rasteista käydä hyvin kuittaamassa myös työpäivän päälle.

Sunnuntaina tuli rasteiltua samoissa maisemissa, kuin kevään ensimmäisellä reissulla. Tällä kertaa putoksissa oli jo enempi vettä, ja maasto kuivaa.

Melkein kuin Haltille kipuaisi... ja vähän lisää

Nimittäin sunnuntaina yllätys, yllätys oli vuorossa taas vaellusta lähihuipulle. Tokheimsnuten (1346 m) tuli valloitettua ihan merenpinnantasosta lähtien. Kun nyt oli hyvä keli, niin pitihän tilaisuus käyttää hyväkseen. Ja tällä kertaa olin matkassa ihan itsekseni.

Reitti Tokheimsnutenille kulkee pitkään samaa hyvin merkattua turistireittiä kuin polku Folgefonnan jäätiköllekin. Joten eksymisen vaaraa ei kyllä ollut. Vaikkakaan kovin montaa ihmistä ei reissussa vastaan tai ohi tullut. Etenkään ylöspäin suunnatessa. Reitin varrelle oli jo keväällä sijoitettu yksi Bolidenin kesäkisan laatikko. Ja nyt loppukesäksi kaksi, joten siltäkin suunnalta tsemppausta huipun valloitukseen oli. 

Reilu 600m korkeudessa vähän alkoi iskeä ajatus, että tuonneko sitä pitäisi suunnata... mutta onneksi 825 m:ssa oli toinen Bolidenin piste ja samalla mökillä pienen tauon paikka. Sitäpaitsi olisihan se harmittanut jos sieltä olisi jo takaisin kääntynyt. Siitä jyrkimmästä kiipeämisestä huolimatta.

Ylhäällä ja ylhäältä oli kuitenkin huiput maisemat! 

Joskaan polkujen tallaaminen ei ole aina niin mairittelevaa kuin maisemakuvat antavat olettaa :) Välillä on mutaa ja välillä kivikkoa! Vaikka vesiputoukset kauniita ovatkin, ne myös ylittävät polun, mikä tarkoittaa, että ilman kunnon kenkiä jalat kastuu. Mutta tällaisillakin reiteillä on oppinut kulkemaan huomattavasti sujuvammin kuin aluksi.

Kotimatkan taittuessa alamäkeen paljon nopeammin kuin ylös oli ylimääräistä aikaa poimia mukaan mustikoita ja kyllä, karhunvatukoita! Tosin taitaa olla hieman liian aikainen ajankohta vielä niille, mutta eipä ennen ole luonnossa vastaan tullut lainkaan. 

Rosendal Fjellstreif

Sunnuntaina suuntasimme Rosendaliin katsomaan NutenOpp-ylämäkijuoksukisaa. Ja kuten kuvista näkyy, emme olleet ainoita. Meillä taisi kestää pari tuntia kivuta rinnettä ylös (melko rauhalliseen tahtiin tosin, ja kerrankin itse en ollut se hännänhuippu..)

Kilpailijat vetivät kyllä hirmu suorituksia. Ihan kävellenkin tuntuu kiipeäminen yhä jaloissa. Ja naisten voittaja (kuvassa oikealla) oddalainen May Britt Buer juoksi matkan aikaan 42:23, miesten voittaja seitsemisen minuuttia nopeammin.

Ei tosin ihmekään, jos juoksu ylämäkeen sujuu ollessaan kotoisin tällaisesta ympäristöstä. Ja kahvipöytäkeskusteluista ymmärrettyäni May Britt on asunut täällä Buerbreen jäätikölle vievän tien viimeisimmällä maatilalla, eli jokapäiväistä koulumatkaa on aina taitettu ylämäkeen! Pitkäjänteistä harjoittelua siis.

Vaikka matka oli jyrkkä, niin ylös kuin alaskin tullessa, oli huipulla pilvikerroksen yllä sen verran huikeat näkymät ja auringonpaiste, että kannatti kiivetä. Tällaisina hetkinä tulevat kyllä ehdottomasti ne Norjassa asumisen parhaat puolet esiin :)

Ylitä itsesi

Kuten joskus on ehkä tullut todettua, lienee luonto ja vaellus sellaiset asiat mistä täällä Oddassa kesäaikaan oikeasti voi nauttia. Tällä kertaa kuvat puhukoon kyllä puolestaan! Vuorossa oli ehkä Oddan suosituin vaelluskohde Trolltunga.

Opaslehtisten mukaan reissu on luokiteltu vaativaksi ja kestoltaan 8-10 tuntiin, mutta meidän reippaiden norjalaisten perässä mäkin sain sen kuljettua alle 7,5 tunnissa. Aikamoinen suoritus, josta voi olla kyllä ylpeä! 

Alku aina hankalaa - pätee todellakin tähän vaellukseen. Se nimittäin alkaa reippaalla (epäilisin) 45 minuutin rappusten nousulla. Ennen tämä Måkelibana, jonka rappuja siis kuljettiin, on toiminut ja ihmiset ovat voineet hengähtää ensimmäiset noustavat sadat metrit. Nykyisin pitää käyttää reisilihaksia. Joten tauko tämän rutistuksen jälkeen oli paikallaan.

Vielä rappusten jälkeenkin pitää tsemppailla jonkinmoinen tovi ylämäkeen. Mutta muutoin reitti on melko tasainen (kaikkihan on suhteellista, mutta ehkä verrattavissa Lapin vaelluksiin). 

Välillä kohdattiin lumisempiakin paikkoja, eikä oikeastaan koko vaellusta taideta suositella juuri tekemään ennen heinäkuuta ihan lumen vuoksi.

Mutta tsemppailu todella kannattaa. Tällaisia maisemia ei kyllä juuri mistään löydä. Sen olivat meidänkin kanssa samanaikaisesti muutamat turistit huomanneet :) Ei voi muuta sanoa, kuin että aika huima paikka. Tosin reunalta kurkkailu ei huimannut päätä ihan niin paljon kun olisin kuvitellut. 

Trolltungan vierestä löytyi myös pienoisversio varsinaisesta. Sekä lähellä sijaitsee myös Preikestolen, pystysuora kallioseinämä samaiselle järvelle (ei tosin tuo mikä kuvassa näkyy). Tunnetumpi Preikestolen löytyy kyllä Stavangerin läheltä, mutta se on kuulemma ennen ollut joku muu nimeltään, mutta anastanut nimen itselleen. 

Ensimmäinen lomaviikko

Aika on hujahtanut hurjan nopeasti perinteisissä kesätunnelmissa, mökkeillessä alkuun kahden raatiporukan voimin Nummi-Pusulan maisemissa.

Kotiin siirryttyä piti ottaa takaisin syntymäpäivänä väliin jääneet herkuttelut vaihtoehtoisen "perinteisen mansikkakakun" voimin. Sekä siskon nimipäiväksi tehdyllä Key lime pie:lla. Nams.

Ensimmäisellä mökillä päästiin mökkihommiin maisemoimalla kaatunutta kantoa. Omalla mökillä Orivedellä raivauksen alla oli kaadettua metsäalaa oman tontin vierestä. Ja perinteisiä puutöitä. Lainavaatteissa :) 

Auringonlaskut kyllä kumpaisellakin järvellä olivat hurjan kauniita keskikesäisen Suomen tunnelmia mukailevia.

Kotiin päästyä kesän parhaat herkut odottelivat takapihalla. Ehkä parasta ikinä on päästä poimimaan mansikoita omasta pihasta suoraan suuhun. Tosin mökillä olon jäljiltä niitä oli kyllä kertynyt ihan enempikin kuin vain suoraan suuhun poimittaviksi. Toivotaan, että muutama olisi vielä kypsymiskuntoisia kunhan tulevalta Kööpenhaminan (ja pääkaupunkiseudun) reissulta tulee kotiuduttua.

Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa

Tuo on kyllä jotenkin hassu sanonta. Mutta kuitenkin sopii kovin osuvasti eiliseen ja tähän päivään.

Eilisessä auringonpaisteessa intouduin kuvailemaan näkymiä kodin ikkunoista (ja vähän sisältäkin, mutta niitä ehkä myöhemmin). Ehkä vähän tylsää, että aina herättyään voi tsekkailla näkyykö töissä mitään kummallista, mutta ei noi lumiset vuorenrinteet muutoin kovin hassuilta maisemilta omista ikkunoista vaikuta.

Otin päivällä kameran kävelylenkillekin mukaan, sen toivossa, että näkisin kevään merkkejä.

Ja niitähän onneksi näkyi, voi kuinka iloiseksi pienet asiat voi tehdä. Kukkivat krookukset, leskenlehdet ja hiirenkorvilla olevat pensaat. Lenkkipoluilla auringon pilkistely oksistojen välistä. Ah, kevät!

  

Ja tipahti, sillä tänään aamulla herätessä oli Oddan keskustan katot ja autot peittyneet parin sentin lumikerrokseen. Onneksi ei aikaakaan, kun se oli poistunut ja kotiin tullessa oli taas kiva auringonpaiste ja keväinen ilma. Nyt vaan sormia ristiin, ettei tuollaisia yöllisiä taka-iskuja tule enempi.