Gangveg Sandvin

Sunnuntai oli vaihteeksi ihanan aurinkoinen päivä. Jotta lepopäivä ei olisi kulunut ihan sisätiloissa, päätin pakata kameran laukkuun ja suunnata Sandvinvannetin ympäri.

Aika monta muutakin ihmistä oli sunnuntailenkkeilemässä etenkin alkumatkan osuudella, jossa pääsee kävelemään tietä ja hiekkatietä pitkin. 

Sandviniin asti (järven toiseen päätyyn) kävely sujuikin oikein kivasti merkittyä polkua pitkin.  Muutama reippailija tuli matkalla vastaan myös metsän puolella. Toisesta päästä järveä löytyy maatila-alue. Pellolta löytyi hassuja karvaisia nautaeläimiä.

Mutta myös oikein nätti pieni hiekkaranta.

Näiden seurassa pelottaisi kuitenkin vähän uimareissut.

 

Sen jälkeen oli valittava, kiipeilläkö 250m ylöspäin merkitylle polulle, vaiko kävellä tien viertä. Päädyin jälkimmäiseen, koska mukana olleeseen karttaan oli merkattu, että osan matkasta tien vieressä kulkisi joku vanha tie. 

Valitettavasti ensimmäinen tälläiseksi merkattu pätkä oli pelkkää kivikkoa. Ei siis ihan mitä olin olettanut.

Jollekulle toiselle kulkijalle olikin käynyt hieman huonommin.

Onneksi seuraavalta pätkältä löytyi jotain kaunista.

Ja metsän puolelle siirryttä löytyi tuttuja herkkuja...

Lumiraja 900 m

Täällä puhutaan lumirajasta. Siis että kuinka korkealle pitää mennä, että on lunta. Mun epäilys on, että se on Oddan ympäristössä noin 900 m. Viikko takaperin taidettiin kyllä kirjoitella lehdissä, että lumiraja voi olla edellisen viikonlopun jälkeen 700 metrissä. Ei monet ihmiset kuitenkaan olleet tästä ottaneet oppia, vaan uutisissa näytettiin kuinka vuoristossa autot liukastelivat kesärankailla.

Aivan vuoren huipuilla näkyi lunta tosiaan jo edelliselläkin viikolla, mutta kyllä se lumiraja alemmaksi on siirtynyt. Tästä inspiroituneena ja kuulaana syysiltapäivänä jaksoin taas kävellä vähän kameran kanssa. Jotenkin kulkiessa tuli ihan vanha alppikylätunnelma.. vaikka en sellaisessa ole käynytkään.

Puissa on vielä aikalailla lehtiä, mutta kyllä se syksy ja talvi alkaa tuloaan tehdä. Yöllä on jo pakkasta eikä tunnu lämpötilat juuri 10 asteen yli nousevan päivisinkään. Kunnon ruskaa täällä ei ole kyllä ollut. Taitaa olla vääränlaista kasvustoa. Onneksi joissain pensasaidoissa näkyy värinä muutakin kuin keltaista ja vihreää.

Ylistys tiskikaapille

Oikeasti, aina ulkomailla asuessaan tulee miettineeksi, että miksi, miksi nämä muut eivät ole ymmärtäneet tiskikaappien päälle. Tai pitäisikö kysyä, miksi suomalaiset eivät ole osanneet markkinoida mainiota keksintöä maailmalle. 

Tiskikaappi vain on aikalailla arjen parhautta! Jos siis ei ole edes mahdollista laittaa astianpesukonetta keittiöönsä. Tässä asunnossa se on a) kiellettyä b) ei oikeastaan edes mahtuisi keittiöön, koska ainoaan sopivaan kaappiin on sijoitettu joku lämminvesivaraaja.

 Yksi ritilä voisi tehdä pienen Norjaan muuttaneen suomalaisen iloiseksi.

Kuinka helppoa olisi laittaa ne pestyt tiskit kaappiin ja antaa niiden siellä kuivua, sen sijaan, että pöydille ja seinille asetellaan mitä kummallisimpia muovisia, metallisia, taitettavia, ripustettavia kapistuksia. Mieluusti taiteltavia, jotka voi sitten kivasti säilöä johonkin keittiönkaappiin.

Oikeasti, niitä ei ole suunnitelut varmaan millekään lautasille, tai ehkä sellainen "kaikille sopiva"-malli on juuri taas sellainen mikä ei oikeasti ole hyvä kellekään. Näitä tuotteita on nyt toki muitakin. Ainakin se, mikä mun keittiöön täällä tarttui, ei pidä astioita hallinnassa. Johtuneeko muovisuudesta.. Mutta pakko oli ostaa joku sellainen, jossa oli pohja, koska tiskipöytähän on altaiden ympäristöä lukuunottamatta laminaattia tms., joten ei kannattane valutella tiskivesiä sillekään.

Jos olisi mahdollista, irroittaisin kyllä alalevyn kaapista ja ruuvailisin ritilän pohjaan.. Mutta koska tiskikaappihan ei ole mitenkään olennainen maailman mittakaavassa, on tiskialtaan yllä olevan kaapin pohjaan vedetty sähköjohdot ja lamppu. Eli hyvästi tiskikaappi-idea.

PS. Suomesta mukaan tarttui flunssa, joten tänään kahden neuleen sisällä ja viltin alla istuskellessa on ajatellut että ei haittaisi yhtään, jos patterit huutaisivat vähän kovempaa. Toivotaan, että alakerran asunnon remontti valmistuu ja siihen muuttaa joku talveksi, niin ehkä sen asunnon lämmitys auttaisi kylmää hohkaavaan lattiaan.

Viikko äidin seurassa

Tuttu seura on kummasti laskenut stressitasoa.  Plus ollut aika mukavaa, kun joku muu on hoitanut osan tiskeistä ja ruoanlaitosta.. sekä vapaaehtoisesti siivonnut mun asunnon :) Myös suomen puhumisesta on ollut paljon iloa, vaikka sitten välillä onkin töissä tuntunut, että ruotsi/norja-linjalla ei olekaan taas löytynyt kaikkia sanoja.

Viime viikonloppuna ohjelmassa oli Oddan keskustan katselun lisäksi vaeltelua Røldalissa sekä Oddassa.

Røldalissa keli oli aurinkoinen, vaikka pilvisen/sumuisen sään takia ei tässä siltä näytäkään.

 

Mielenkiintointa antia taisivat vaelluksella olla "villihevoset", joita turistit olivat varmasti ruokkineet, sillä keksit esiin kaivettuamme tuo kaksivärinen koitti kovasti tehdä tuttavuutta.

 Kotimatkalla pysähdyttiin kuvailemaan myös lähintä vesiputousta Låtefossia.

Tosin mielenkiintoisempaa oli vielä sekä lauantaina että sunnuntaina tehdyt pienet kävelyt metsään, jossa suppilovahveroita kasvoi läjäpäin :) Perinteistä syksyistä yhteistekemistä siis maasta riippumatta.

 Suppilovahveroita kertyi piirakkaa, keittoon ja pakkaseen toistakymmentä litraa. Tässä lauantain saalista.

Viikon aikana äiti on tutustunut sitten Oddaan ja Tyssedaliin, kun mä olen ollut töissä. Iltaisin on harrastukset vieneet osan ajasta, ja sään salliessa on ulkoiltu.

Torstain lenkillä näkyi myös paljon kynittyjä lampaita, sekä auton lavalla, että laitumella.

We wish you a Merry Christmas!

Syyskuun loppua vietetään, mutta eilen kuorossa kajahtivat ensimmäiset joululaulujen harjoittelut. Ennen kuoroa myös minä ja Ingrid (turnus-fysioterapeutti, sitä lääkäri/fysioterapeuttiporukkaa) saatiin lauleskella stemmaharjoituksia ja tulimme molemmat sijoitetuksi ykkössopraanoiksi.


Jotenkin ennen treeneihin menoa tuntui, että ei jaksa koko kuorotouhu yhtään kiinnostaa, mutta siellä ollessa aika kului ihan hyvin. Olisi toki kivempi, jos porukka olisi enemmän oman ikäistä. Ja varmaan helpottaisi, jos olisi norjalainen ja olisi sama kieli kaikkien kanssa.. vitsit sun muut sutkautukset päätyisi perille asti, eikä täytyisi vain hymähdellä toisten nauraessa.


Toisaalta samanlainen väsynyt olo oli maanantaina ennen lentistreenejä (nyt pari kertaa tullut käytyä), mutta sen toisaalta tiesi, että liikkumalla energia palaa väsyneenäkin. Tosin helposti sitten ei väsytäkään yöllä, jos iltatreenit menee myöhäiseksi.


Toivotaan, että muutaman viikon vaivannut stressi nyt väistyy, vaikka sitten ilmenisikin tällaisena jatkuvana väsymyksenä... Ja että vierailu Suomeen piristää sateista syksyä.

PS. Ei täällä ihan niin talvista kuitenkaan vielä ole, kuin mitä tämä ja edellinen postaus antaisivat olettaa.

Ensilumi

Eilen satoi ensilumi Hardangerviddassa, onneksi Oddan kaupungin alueella sitä ei vielä ollut näkyvissä, mutta vuorenhuipuilla kuitenkin. Ja paikallislehti reportoi myös lumesta teillä:
http://www.hardanger-folkeblad.no/hfnyhende/article5746194.ece

Taas yksi viikko takana, ja uusi huippu valloitettuna..

Ollut kyllä valitettavasti tosi stressaantunut viikko ja kroppa ihan jumissa. Ehkäpä se tästä helpottaa, vaikka tuntuu, että vielä lihakset kramppailee. Tosin osa syynsä voi olla eilisellä seitsemän tunnin vaelluksella.

Kyseessä piti siis olla kohtuu helppo reissu, mutta tämä oli taas vuorilaamamme Steinarin sanomaa. Tuntuu, että mulla, ja no ilmeisesti muillakin, ainakin Agnesilla, on ollut jokseenkin kommunikointi ja muita ongelmia norjalaisten kanssa. Kaikenmoista säätöä ollut oma elämä koko ajan täällä ollessa. Eikä oikeen vieläkään tunnu helpottuneen.

Etukäteen tosiaan kuvittelin, että kyseessä on joku 3 tunnin reissu, koska pe illalla Agnes, Matteus ja Steinar olivat jo käyneet Rossnoksella, joka piti olla se haastava reissu (n. 4h jyrkkää vaellusta). Agnesilta kuulin Steinarin kertoneen, että lauantaiksi on suunnitteilla joku helpompi vaellus, joten uskaltauduin sentäs lähtemään mukaan. Suunnattiin kuitenkin lähimaaston korkeimmalle huipulle, mihin vaeltaen pääsee.. Lisäksi Henriettan mukaan yksi pisimmistä vaelluksista, mitä viitsii päiväseltään tehdä. Mutta nyt kiivettiin 1446 korkeusmetriä eli oma ennätys.

 Näillä superkuntoisilla tytöillä hymyä ja vauhtia piisasi jyrkimmilläkin osuuksilla.

 Tällä kertaa myös viides meistä uusista, Zakir, oli matkassa mukana. Sentään joku toinenkin, joka ei ole harrastanut viikottaisia vaelluksia etukäteen.

Välillä kivikoissa ja jyrkillä rinteillä meinasi usko loppua, koska ei henkinen valmistautuminenkaan oikeen ollut kunnossa. Mutta ylös selvittiin, ja samoin alas, juuri samoilla hetkillä kun sade alkoi. Että sään puolesta ei toki juuri paremin olisi voinut mennä. Toki tuommoisten suoritusten jälkeen oikein hyvä olo, itsensä ylittäneenä.

Huipulta oli mahtavat maisemat, mutta myös tosi kova tuuli ja kylmyys.

Illalla suunnattiin sitten vielä parille oluelle, osa porukasta myös Odda Bluesin yhteen konserttiin. Olisin ehkä itsekin mennyt, jos lippu olisi tullut ostettua etukäteen, mutta nyt pystyi paremmin mielin suunnata kotiin hieman aiemmin.